Kirjoitin eilen tarpeesta tiukentaa pakotteita Venäjää vastaan. Pakotteiden asettamisen lisäksi tulee kysyä, että mitä niiden jälkeen tehdään. Mitä tehdään, kun tilanne Ukrainassa muuttuu?
Ukrainan tilanne voi muuttua usealla tavalla. Ihannetapaus olisi, että Venäjä vetäisi joukkonsa Ukrainasta. Vaikka Venäjä kokeekin tappioita ja sota on raskas sillekin ja pakotteet vahingoittavat sitä, tällaista miehittäjän perääntymistä ei ole nyt nähtävillä. Jos Venäjä päättää, että Ukrainan valloitus ylittää sen miehittämiskyvyt ja lopettaa sodan avoimen hyökkäysvaiheen, sillä tuskin on syytä palauttaa miehittämiään alueita – vähintään ennestään miehittämänsä Donetskin ja Luhanskin alueet sekä Krimin ja nyt haltuunsa ottamat eteläiset alueet, jotka liittävät nämä yhteen, Venäjä luultavasti haluaisi pitää. Muita vaihtoehtoja on loputtomasti koko Ukrainan alueen miehittämisestä tiettyjen strategisten kohteiden pitämiseen hallussa. Mutta jos unohdamme nämä miehitysspekulaatiot, sillä ne eivät ole tämän kirjoituksen kannalta olennaisia, ja kysymme: mitä tapahtuu sodan jälkeen?
Jos Venäjä häviäisi sodan täysin ja Ukraina saisi alueensa takaisin, tämä pohdinta on tarpeetonta. Mutta jos Ukraina häviää sodan täysin ja menettää itsenäisyytensä tai jos se saa ”torjuntavoiton” ja joutuu tunnustamaan tappionsa, vaikka ei täysin menettäisikään itsenäisyyttä, mitä sitten? Näihin skenaarioihin pitäisi pakotteita asettavien maiden valmistautua ja ilmaista jo etukäteen, miten tällaisissa tilanteissa toimitaan. Venäjälle on lähetettävä viesti, että sotilaallisesta voitosta huolimatta sen tilannetta ei tultaisi helpottamaan.
Ukrainan tilannetta on verrattu talvisotaan, ja sodissa onkin useita yhtymäkohtia. Suomalaisten ja ukrainalaisten uljaasta vastarinnasta huolimatta pitää muistaa, että Suomi menetti suuren osan valtioalueestaan. Jouduimme tämän pitkin hampain tunnustamaan ja allekirjoittamaan rauhansopimukset, joissa hyväksyimme asian. Suomi jäi yksin ja jouduimme tasapainoilemaan Neuvostoliiton uhan kanssa. Tilanne toistui jatkosodan jälkeen, eikä Suomella sittemmin ollut liittolaisia, jotka olisivat pitäneet puoliamme Neuvostoliiton sanelemia rauhanehtoja vastaan.
Ukraina ei saa jäädä yksin. Ukraina ei saa joutua tilanteeseen, jossa Venäjä sanelee sille ehdot ja se joutuu niihin tyytymään ilman muiden tukea. Pakotteita asettaneiden maiden pitää tehdä selväksi, että jos Venäjä asettaa nukkehallituksen ja käytännössä miehittää Ukrainan, pakotteita ei poisteta ja sitä tullaan kohtelemaan alueen miehittäjänä, vaikka Ukrainan nukkehallitus ja viralliset paperit sanoisivat mitä. Ja vastaavasti: jos nykyinen hallinto pakotetaan sodan kuluttamana hyväksymään rauhanehdot, jossa hallinto tunnustaisi tämän vuoden sodankäynnin miehityksen tuloksia, tai edes jos se pakotetaan tunnustamaan aiemmat, vuoden 2014 miehitykset, pakotteita ei silti poisteta. Vaikka Zelenskyin hallinto virallisesti tunnustaisi aluemuutoksia, nämä ovat ase ohimolla tehtyjä sopimuksia, jotka Ukraina saattaa joutua hyväksymään, mutta pakotteita asettavat maat eivät.
Jos Venäjän aseman annetaan normalisoitua ilman, että se vetää joukkonsa kokonaisuudessaan Ukrainan lailliselta alueelta, se antaisi Venäjälle vapaat kädet käyttää samoja keinoja muihinkin maihin. Sanomattakin lienee selvää, mikä riski tässä olisi Suomelle. Venäjä on pysäytettävä Ukrainaan.
Ukrainan oman hallinnon kannalta voi olla vastuullista käydä neuvotteluja Venäjän kanssa ja jos Ukraina sortuisi Venäjän tulituksen alla, sen voisi olla järkevää pelastaa mitä pelastettavissa on. Mutta pakotteita asettaneet maat eivät saa mennä tässä asiassa juridiikan ja virallisen tilanteen taakse. Pakotteiden poistaminen ennen kuin Venäjä on vähintään vetäytynyt koko Ukrainan alueelta, myös Donetskin ja Luhanskin alueilta sekä Krimiltä, muuttaisi geopoliittista tilannetta Venäjän eduksi. Se olisi todistanut, että voi saada tahtonsa läpi sotilaallisella voimalla, ja riittävän pitkällä sodan käynnillä ja tilanteen vakiintumisen odottamisella muu maailma lopulta hyväksyy sen teot. Tällainen tilanne olisi vaarallinen ukrainalaisille, mutta lisäksi myös Moldovalle, Georgialle, Suomelle ja Ruotsille. Mikään määrä ajan kulumista, vakiintumista tahi Ukrainan nykyisen tai tulevan hallinnon mahdollisia myönnytyksiä ei saa antaa normalisoida Venäjän toimintaa. Se kannustaisi sitä vain lisää. Siksi pakotteiden Venäjää vastaan on pidettävä.