Erillisten kirjoitusteni lisäksi olen alkanut luonnostella näkemysteni pääpiirteitä ohjelmaksi, jonka kokoan tälle sivulle otsikoituna manifestiksi.
Olen nationalisti – nationalismilla eli kansallismielisyydellä tarkoitan ajattelutapaa, jossa kansaa pidetään inhimillisesti tärkeänä ja yhteiskunnallisesti merkittävänä yksikkönä. Kannatan suomalaista Suomea eurooppalaisessa Euroopassa. Kansallisuus on minulle monimutkainen ja ihmisen identiteettiä olennaisesti ja erottamattomasti määrittävä kokonaisuus, joka koostuu sekä kielestä että kulttuurista ja syntyperästä sekä sukujuurista. Kansa ei ole supistettavissa mihinkään yhteen näistä vaan se on holistinen kokonaisuus jonka jokainen osa on ymmärrettävä syvällisesti. Kieli on ajattelua ohjaava ja aiempien sukupolvien kulttuuria kantava henkisen kulttuurin arvokas ilmentymä. Kulttuuri ei ole vain yksittäisiä tapakulttuurin ilmiöitä tai yksittäisiä taiteen tai kansankulttuurin tuotteita vaan se merkitsee kaikkea kansan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuutta. Kansallisuus ei myöskään ole omaksuttavissa ja opittavissa oleva asia, vaan se on etnisyys, sukupolvien ketju, josta sukujuurien merkitystä ei voi poistaa. Pidän näin määritellyn kansankokonaisuuden asian ajamista kirjaimellisesti ottaen nationalismin täytenä määritelmänä; hyväksyn itsestäni myös tarkempia luonnehdintoja (etnonationalismi, identitääri, alt-right), vaikka yleensä en käytä niitä muuten kuin silloin kun on erikseen tarve erotella niihin sisältyvää ajattelua vaikkapa niin sanotusta liberaalinationalismista (mm. anglosaksistyylinen civic nationalism), joka ei täytä edellä antamaani nationalismin määritelmää.
Olen traditionalisti – tarkoitan tällä, että en pidä perinteitä ja hitaasti ajan myötä muodostuneita käytäntöjä ja hierarkioita sattumanvaraisina ja ongelmattomasti vaihdettavissa olevina asioina, vaan yhteisöä koossapitävinä voimina, jotka helpottavat ihmisiä hyväksymään paikkansa yhteisössä ja auttavat ihmistä pitämään maailmaa turvallisena ja ymmärrettävänä paikkana. Perinteet ja jatkuvuus antavat ihmiselle tiedon mistä hän on tullut ja kyvyn suhtautua tulevaisuuteen luottavin mielin. Pidän liberalismia, individualismia, edistysuskoa ja Ranskan vallankumouksen perintöä inhimillisesti tuhoisana ilmiönä, joka on hävittämässä eurooppalaisen sivilisaation perustan. Traditionalismilla en viittaa vain menneseen vaan näkemykseen, jossa menneisyys, nykyisyys ja tuleva nähdään toisiinsa linkittyneinä jatkuvuuden ketjuna. Usein käytetyllä konservatiivi–liberaali-jaottelulla olen konservatiivi, mutta vältän sanaa “konservatiivi”, koska se assosioidaan etenkin politiikassa usein maltillisiin keskusta-oikeistolaisiin liikkeisiin, jotka pyrkivät vastustamaan kaikkea radikalismia. Itse ajattelen, että “radikaali” on suhteellinen käsite ja olennaista on ajatusten sekä käytäntöjen hyvyys, totuus ja kauneus. Toisin kuin moni periaatteesta “konservatiivinen”, itse olen valmis muutoksiin, jotka olisivat aikanamme radikaaleja, kun pidän niitä välttämättöminä ja oikeutettuina. Ranskan vallankumouksen perinnön johdonmukaisena vastustajana olen myös monarkisti sekä vallitsevan tasa-arvon ja ihmisoikeuksien kultin vastustaja, huolimatta siitä, että näitä näkemyksiä voidaan nykyään perustellusti kutsua “radikaaleiksi” ja “äärimmäisiksi”.
Olen kristillissosiaalinen – henkilökohtaisen kristillisen uskon lisäksi näen, että kristinuskon tulee olla myös yhteiskunnan perustana ja sen läpäisevänä voimana. Yhteiskunnan tulee ylläpitää sosiaalista koheesiota ja sosiaalista hyvinvointia kristilliseen moraaliin nojautuen. Julkisen vallan ei ole tarpeen olla uskonnollisesti puolueeton (laïcité), vaan päinvastoin, nykyaikainen uskonnonvapaus ja sekularismi tulisi vaihtaa valtion ylläpitämään kristillisyyteen ja valtionuskontoon, jossa valtio antaa kirkolle virallisen erityisaseman ja valtuuden kristillistää kansa. Kristillisosiaalisuuden käytännön toteutus on sisäistä solidaarisuutta. Sisäisellä solidaarisuudella tarkoitan yhteiskuntajärjestystä, jossa suomalaiset palvelevat yhteisöään, jotka yhdessä palvelevat yhteistä yhteiskuntaamme ja julkista valtaa, ja vastineeksi julkinen valta toimii suomalaisten asianajajana, niin, että jokainen suomalainen voi tuntea Suomen valtion, kuntansa ja muiden viranomaisten olevan myös hänen asiallaan. Yhteiskunnalla ei ole moraalista oikeutta hylätä hädässä olevaa jäsentään vaan sen on huolehdittava heikoimmistaan samalla tavalla kuin yksilön on rakastettava lähimmäistään. Kristillissosiaalisuudessa kristillinen vakaumus ulotetaan koskemaan yhtä lailla niin yksilöitä kuin yhteisöjä, tavalla, joka luo kristillisen kansanruumiin kokonaisuuden. Kristillissosiaalisuus on väljä ja usein tarkasti määrittelemätön aate. Itse identifioidun yleisen kristillissosiaalisuuden lisäksi tarkemmin luterilaiseksi integralistiksi, jossa yhdistyy kristillissosiaalinen ja traditionalistinen ajattelu.